Jos viime hetkeä ei olisi, mikään ei tulisi tehdyksi.

08.05.2020

Kiire, mikä ihana tekosyy!

Onko sinulla aina kiire? Oletko ajatellut, mistä se voi johtua? Onko se sinulle ongelma?

Jotkut nauttivat kiireestä, projektin määräaika lähestyy ja hommat hoituvat vauhdilla. Tämä on aivan ideaalinen tilanne. Saadaan aikaan paljon valmista ja töitä tehdessä laskeudutaan niin sanottuun flow-tilaan. Melkeinpä unohdetaan syödä ja nukkua, kun työn imu on niin kova.

Jos tämä on sinun tapasi toimia ja se sopii sinulle, hyvä niin. Osaat jaksottaa elämäsi niin, että kun käsillä olevilla työ on valmis, on aika levätä, syödä ja tavata ystäviä. Elämässä säilyy hyvä tasapaino.

Entä, jos tehdyn työn jälkeen onkin uusi määräaika odottamassa kulman takana. Tai jos käykin niin, että juuri kun työ piti luovuttaa eteenpäin, iskikin vatsatauti tai läppäri tuli tiensä päähän. Huomaat stressitasosi nousevan, yrität ehkä puolikuntoisena tehdä töitä tai säntäät kauppaan ostamaan uutta tietokonetta.

Joudut pyytämään työllesi lisäaikaa ja vaikka kerrot pomollesi sinua kohdanneista vastoinkäymisistä, huomaat hänen vasemman kulmakarvansa nousevan merkitsevästi. Mutta mitä sinä sille mahdoit, edessähän oli tämä niin hieno "force majeure", ylivoimainen este.

Edellinen projekti venyi tämän esteen takia oletettua pidemmäksi ja koska seuraavankin homman aloitus tämän takia viivästyy, alkaakin kierre olla valmis.

On kiire, ei ehdi levätä, ei tavata ystäviä, ei syödä, ei nukkua. On vaan kiire. On myös muodikasta, kun on kiire. Olen tärkeä, koska minulla on kiire. Onko se sellainen elämä, josta olet unelmoinut?

Minulle eräs viisas sanoi kerran, että kun tehdään rauhallisesti, ei tule kiire. Sinäkin olet varmaan kuullut, että kun on oikein kova kiire, kannattaa istua alas ja juoda kupillinen kahvia. Elämän paradoksi, miten tässä nyt vielä mitään kahvitaukoja ehtisi pitämää, minullahan on tämä kiire.

Tässä tilanteessa asioita tehdään vauhdilla, lähes maanisesti. Ollaan määräaikoinemme kuin kissa, joka jahtaa häntäänsä. Työn jälki tällaisessa stressitilanteessa ei varmastikaan ole paras mahdollinen ja virheiden mahdollisuus kasvaa. Niitä oikoessa projektin päätös luisuu aina vaan kauemmas ja kierre on valmis.

Tällaisessa tilanteessa työ- ja vapaa-ajan raja hämärtyy, nipistetään yöunista, unohdetaan syödä tai jos syödäänkin, se on jotain helppoa ja nopeaa, usein epäterveellistä. Illalla, jos jotain vapaahetkeä maltetaankin pitää, se vietetään usein television tai nettifoorumeiden ääressä.

Kun kaikki hyvät tavat, jotka oikeasti palauttaisivat työn rasituksesta puuttuvat, meitä uhkaa ylirasitustila, joka jatkuessaan tuo mukanaan vielä vakavampia ongelmia. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos ennen hyvin nukkunut ihminen kieriskelee yö yön jälkeen katkonaisen unen parissa tai liikunnallinen ihminen ei enää lähdekään lenkille, juo vain kupin toisensa perään kahvia ja on äreä.

Kierre ja kiire pitäisi ehdottomasti saada katkaistua, sillä jatkuessaan se sairastuttaa. Seurauksena saattaa olla loppuunpalaminen tai masennus, verenpaineen nousua ja sitä myöden sydän- ja verisuonisairauksia tai jotain muuta.

Kierrettä ei välttämättä ole kovin helppo katkaista. Pusketaan vain eteenpäin ja yritetään kiriä aikatauluja kiinni. Joskus se onnistuu, hyvä niin, useimmiten käy kuitenkin niin, että vasta jokin ulkoinen asia pysäyttää kierteen. Keho kertoo, että se ei jaksa. Liikunnalliset ihmiset tietävät, että niin sanotussa ylikunnossa tulee helpommin loukkaantumisia, sama pätee kiireihmisiin. Pysähdys saattaa tulla katkenneen jalan tai selän kivuliaan välilevyn pullistuman muodossa.

Kaikki eivät kehonsa viestejä osaa lukea, vaan sinnikkäimmät raahaavat läppärin sairaalaankin. Ja huom! Tätä ei nyt tule tulkita niin, että kaikki sairastumiset johtuvat työnarkomaniasta. Iso osa sairauksista on vain huonoa tuuria, mutta osan syntyyn me olemme vaikuttaneet itse.

Toiset kyllä ymmärtävät vauhdin olevan liian kova, mutta eivät osaa tehdä asialle mitään. Huomataan, että alkaa olla väsymystä eikä mikään asia tunnu enää kivalta, mukavatkin asiat ovat ennemminkin rasitteita, kuin palauttavia. Teatteriin lähtö tuntuu ylivoimaiselta tai kaverin tapaaminen väsyttää jo etukäteen. Tässä tilanteessa jotkut jopa toivovat jalan katkeamista, siihen "kehtaa" hakea sairauslomaa, se tuntuu jotenkin hyväksyttävämmältä syyltä kuin väsymys tai uupumus.

Mitään yleispätevää neuvoa kiireen katkaisemiseksi minulla ei ole antaa, mutta jos olet palkkatöissä, yleensä ensimmäinen askel on kääntyä oman esimiehen puoleen. Kertoa hänelle tilanne ja kysyä, mitä hän ehdottaisi tilanteen ratkaisemiseksi. Jos tilanne on kääntynyt ylirasituksen puoleen, on osoite työterveys. Parhaimmissa työpaikoissa välitetään niin paljon työntekijöiden jaksamisesta, että tehdään yhteistyötä työterveyden, työntekijän ja työnantajan välillä ja näin neuvotellaan jatkosta. Apua pitää vaan jaksaa hakea! Joskus tilanne on edennyt niin pitkälle, että jopa sängystä nousu saattaa tuntua mahdottomalta, silloinkin pitäisi jaksaa hakea apua.

Yrittäjänä tilanne saattaa olla vieläkin ongelmallisempi. Lomia ei ehditä, tai ei ole varaa, pitää. Päivät venyvät pitkiksi, viikonloputkin menevät vähintään paperitöitä tehden. Alasta riippuen sairauslomalle jääminen voi olla lähes mahdotonta, työterveyttä ei ehkä ole ja pahimmassa tapauksessa tulot tippuvat nolliin, jos työhön ei kykene. Menot valitettavasti säilyvät ennallaan. Sijaistakaan ei ole mahdollista käyttää, joten asiakkaillekin pitää kuitenkin vielä jotenkin kertoa sairastumisesta ja antaa jotain ennustetta, koska työt jatkuvat.

Parhaimmissakin tapauksissa työhön paluu saattaa venyä kuukausien mittaiseksi tai jos tilanne on päässyt oikein pahaksi, ainakaan samaan työhön palaaminen ei ole edes mahdollista. Ja valitettavasti voimien hitaasti palatessa palataan usein myös vanhaan kierteeseen, töitä haalitaan enemmän kuin jaksetaan tehdä.

Parasta siis olisi, jos kierrettä ei päästetä koskaan alkamaan. Määritellään työaika ja noudatetaan sitä. Kun saadaan työtehtävä käsiin, aletaan suunnitella toteutusta ja ryhdytään toimeen, eikä aktivoiduta vasta sitten kun määräaika jo häämöttää. Kyllä minäkin olen elämäni aikana sen verran kouluja käynyt, että tiedän kyllä, miten tenttien lähestyessä sekainen sukkalaatikko tai likatahra ikkunassa muka vaativat välittömiä toimenpiteitä. Nopea facebookin vilkaisu saattaa venähtää tuntien netin "pläräämiseksi" tai jotain muuta.

Vapaa-aika on vapaa-aikaa tai jos työ välttämättä vaatii myös esimerkiksi kiireelliseen sähköpostiin vastaamista työajan ulkopuolella, se hoidetaan alta pois, eikä jäädä muuten miettimään seuraavaa työpäivää. Tehdään jonkinmoinen suunnitelma, mitä tehdään ja milloin, jolloin ne ovat pois kuormittamasta ajatuksia muuna aikana ja osa hommista saattaa olla jopa sellaisia, että ne voi jättää kokonaan tekemättä.

Vapaa-ajalla tehdään niitä itselle mukavia asioita, mistä saa voimaa. Mikä kenellekin on se juttu, jotkut käyttävät ajan liikuntaan, toiset puutarhanhoitoon tai mökkeilyyn, joku tekee sudokua tai lukee kirjaa, yhteistä näissä on se, että tehdään ja varsinkin ajatellaan jotain muuta kuin työntekoa.

Jotkut saattavat toki olla niin kovia "tekijämiehiä" tai "kympin tyttöjä", että myös vapaa-ajan tekeminen ei enää olekaan palauttavaa vaan nostaa arjen kokonaiskuormaa.

Kaikessa on kyse tasapainosta, työ - vapaa-aika, suoritus - lepo. Kaikki, jotka käyvät kuntosalilla, ovat varmasti kuulleet sanonnan "lihas kasvaa levossa". Jos treenataan ja treenataa ilman palautumista, lihas ei kasva. Toisaalta pelkkä lepokaan ei lihasta kasvata. Molempia tarvitaan.

Kiitos, kun kiireiltäsi ehdit lukea :)